Kärsimyskukka eli rohtopassio on on köynnöskasvi, joka kasvaa runsaana Keski- ja Etelä-Amerikassa. Alunperin se on kotoisin Yhdysvalloista.
Kärsimyskukka sisältää flavonoideja, kuten viteksiinia, rutiinia, apigeniinia, saponariinia ja luteoliinia. Kärsimyskukka auttaa lievittämään stressiä ja se onkin loistava apu levottomuuteen. Kärsimyskukkauute parantaa nukahtamisvalmiutta ja auttaa uudelleen nukahtamisessa, jos levottomat ajatukset herättävät kesken unen.
Kärsimyskukka lisää GABA:n tuotantoa aivoissa. Gaba vähentää tiettyjen aivosolujen toimintaa, jonka takia tunnet olosi rentoutuneemmaksi. Toimintahäiriöt GABA-järjestelmässä aiheuttavat monia neurologisia häiriöitä, kuten ahdistuneisuutta ja masennusta. Kärsimyskukkauute toimii vastavaikuttajana GABA reseptoreihin, sen farmakologiset vaikutukset johtuivatkin ilmeisesti sen vaikutuksesta GABA-järjestelmään.
Tuotetiedot
Käyttöohje: 1/4-1/2 teelusikallista 1-2 kertaa päivässä. Kärsimyskukkauute sopii nautittavaksi sellaisenaan tai sekoitettuna esimerkiksi smoothien tai teen sekaan. Voidaan nauttia yhdessä esimerkiksi valeriaanan kanssa, jolloin teho paranee.
Ominaisuudet: Gluteeniton, Laktoositon, Maidoton, Vegaaninen, GMO-vapaa. Ei sisällä lisä- tai säilöntäaineita.
Pakkauskoko: 100 g
Sisältö: Kärsimyskukka. Sisältää 2% flavonoideja.
Alkuperämaa: Espanja
Användning: 1/4 - 1/2 tesked 1-2 gånger per dag.
Innehåll: Läkepassionsblomma-pulverextrakt. Innehåller 2% flavonoider
Ursprungsland: Spanien
Toimitus
Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Postipaketti
6,90 €
Postipaketti on nopea ja luotettava toimitusvaihtoehto. Paketti toimitetaan vastaanottajalle lähimpään automaattiin tai postiin.
Nouto myymälästä
0,00 €
Voi noutaa tuotteet myymälän aukioloaikoina
Arkena 10.00-19
Lauantaina 10.00-17.00
Kirje ja iso kirje
3,90 €
Kirjekuoreen mahtuvat pienet tuotteet maksimipaino 200g. Tulee mahtua postiluukusta.
Kotipaketti
9,90 €
Tämä on kotiinkuljetustapa, jossa voit itse valita toimituspäivän ja -ajan useista eri vaihtoehdoista. Saat pyynnön valita toimitusaika, kun paketti on ollut matkalla 1–2 arkipäivää. Samalla voit valita, vastaanotatko paketin kasvotusten vai ovelle jätettynä.
Toimitusajan voi valita noin 4 tunnin aikahaarukoista, jotka sijoittuvat arkipäiviin klo 9–21. Vilkkaimmilla alueilla kotiinkuljetuksia on myös lauantaisin.
Saat puhelimeen tai sähköpostiin ilmoituksia, kun valitsemasi toimitushetki lähenee. Voit seurata paketin saapumista OmaPosti-sovelluksesta.
Pikkupaketti ovelle, jätetään ilman kuittausta
4,90 €
Toimitus suoraan ovelle – vastaanottajan ei tarvitse olla kotona.
Ei kuittausta. Posti suojaa paketin tarvittaessa säältä.
Saat tiedon lähetyksen saapumisesta. Et voi muuttaa tai vaikuttaa lähetysaikaan, joten varmista ennen tämän kuljetuksen valintaa, että paketti on turvallista jättää ovelle! valitse tavallinen "paketti" vaihtoehto jos et ole varma asiasta.Kovalla pakkasella tuote voi jäätyä jos jää pitemmäksi aikaa ulos.
Edullinen: perillä 2–5 arkipäivän kuluessa
Käytössä koko Suomessa Postin laajan verkoston ansiosta.
Jaetaan koon mukaan joko postilaatikkoon tai oven taakse.
Posti toimittaa lähetykset